Johtaminen

Hyvä johtaja innostaa, voimaannuttaa ja ohjaa.

Ammattitaitoinen johtaminen on kultaakin kalliimpi taito. Pätevä johtaja saa tiiminsä innostumaan, ylittämään itsensä ja viihtymään töissä. Tutkimusten mukaan hyvän johtajan tiimiläiset pysyvät työssään jopa neljä kertaa todennäköisemmin kuin huonon johtajan. Johtajalla onkin todella keskeinen rooli työviihtyvyyden ja -tuloksen suhteen. 

Millainen on hyvä johtaja?

Hyvä johtaja innostaa, voimaannuttaa ja ohjaa tiimiläisiä saavuttamaan yhteiset tavoitteet. Näiden ominaisuuksiensa avulla johtaja voi luoda myönteisen ja tuottavan työympäristön, jossa yksilöt voivat kukoistaa ja saavuttaa täyden potentiaalinsa. 

Hyvä johtaja tuo tiimiin tehokkuutta ja tyytyväisyyttä selkeillä vastuualueilla, läpinäkyvyydellä ja luomalla luottamusta jäsenten välille. Hyvä johtaja luottaa tiiminsä jäseniin ja antaa selkeitä valtuuksia ottaa vastuu omasta työstään. Tyytyväiset työntekijät ovat inspiroituneita työstään, ja luottamuksen kasvaessa heidän on myös helpompi tuoda esille omia ideoitaan sekä aikaansaannoksiaan.  

Tehokas viestintä on hyvän johtajan keskeinen taito. Hyvän johtajan on pystyttävä ilmaisemaan ajatuksensa ja ideansa selkeästi, kuuntelemaan muita aktiivisesti ja edistämään avointa vuoropuhelua. 

Hyvä johtaja huomioi tiimiläisten persoonallisuuserot hyödyntäen jokaisen vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita tavoitteiden saavuttamiseksi. Johtajan on huomioitava päätöksenteossa myös tiimiläisten näkökulmat, tarpeet ja tunteet. 

Uutta oppia motivointiin, innostamiseen sekä johtamiseen

Vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä hyvässä johtajuudessa, ja siksi painotamme niitä johtajuuskoulutuksissamme. Koulutuksissamme saat hyvät eväät tiimiläisten motivointiin ja innostamiseen sekä projektien onnistuneeseen johtamiseen. 

Koulutuksemme sopivat sekä suurten että pienten tiimien johtajille, toimittepa ketterästi tai vesiputousmallilla. 

Konkreettisia taitoja päivittäiseen esihenkilötyöhön ja hyvään johtamiseen sekä vuorovaikutukseen saat Esihenkilötaidot käyttöön -koulutuksesta. Projektijohtamiseen hyviä vinkkejä saat Projektijohtamisen koulutusohjelma Project Champion 2.0:sta.  

Monimuotoisuus on yritykselle ja tiimille voimavara. Monimuotoisen tiimin johtaminen -koulutuksessa opit käsittelemään monimuotoisuutta, lisäämään tiimin inklusiivisuutta, sekä omaan yritykseesi soveltuvia työtapoja johtaa monimuotoista tiimiä. 

Johtamisessa ja esihenkilötehtävissä ketteriä toimintatapoja voidaan käyttää tuomaan joustavuutta ja läpinäkyvyyttä työskentelyyn sekä tehostamaan esimerkiksi Scrum-tiimien toimintaa. Useat organisaatiot ovat saaneet tehostettua liiketoimintaansa sekä suurienkin hankkeiden kehittämistä lisäämällä yhteistyötä, kirkastamalla tavoitteita ja työskentelemällä aktiivisesti arvoa tuottavien käyttäjille hyödllisten välitavoitteiden saavuttamiseksi – toisin sanoen hyödyntämällä ketteryyttä. Onpa siis tavoitteenasi hyvin toimivat tiimit, ketterä organisaatio tai saada selkeytystä rooleihin ja vastuisiin, löydät meiltä Tieturilta oikean koulutuksen.  

Tarvitsetko muuta johtamiskoulutusta? Tieturin lisäksi löydät kattavan valikoiman johtamiskoulutuksia myös Profession ja MIFin kautta. Löydä itsellesi sopivimmat koulutukset johtamisen eri osa-alueisiin ja vie urasi seuraavalle tasolle.

Hae koulutuksista

Ajankohtaista luettavaa

Katso webinaarit