Python on suosituin ohjelmointikieli

Published 5.6.2024
Reading time approx 1 min
Python on suosituin ohjelmointikieli -blogin kuva

Python on tällä hetkellä suosituin ohjelmointikieli, kertoo toukokuun 2024  TIOBE Index.

Listan kärjessä toukokuussa 2024 selkeänä ykkösenä on Python, ja sen perässä seuraavina ovat C, C++, Java ja C#. Python on myös suurin kasvaja verrattuna edellisvuoden toukokuuhun 2,9 % kasvuprosentilla.

TIOBE Index on ohjelmointikielten suosion indikaattori. Suosion laskenta perustuu kehittäjien, kurssien ja tarjottujen palveluiden määrään maailmanlaajuisesti.

Fortran, yksi vanhimpia käytössä olevia ohjelmointikieliä, palasi top 10 -listalle ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Ensimmäisen kerran 1950-luvulla käytettyä Fortrania käytetään ja kehitetään edelleen ja se on käytössä esimerkiksi erityisesti tieteellistä laskentaa vaativissa tehtävissä.

Lisäksi PHP:n suosio indeksin mukaan jatkaa laskuaan ja se putoaa kahdeksannelta sijalta kuudenneksitoista viimeisen vuoden aikana. Vuosituhannen alussa sen suosio kasvoi vuosi vuodelta ja PHP:n markkinaosuus nousi parhaimmillaan yli 10 prosenttiin ja pääsi ajoittain top 3 -kielien joukkoon.

PHP ei ole kokonaan kadonnut, vaikkakin sen aiempien vuosien loisto näyttääkin jo menneen ohi. Nykyään PHP on edelleen vahvasti läsnä pienten ja keskisuurten verkkosivustojen alalla, ja se on myös suosituimman sisällönhallintajärjestelmän WordPressin takana.

Kymmenen suosituinta ohjelmointikieltä toukokuussa 2024 (suluissa prosenttiosuus):

  1. Python (16,33 %)
  2. C (9,98 %)
  3. C++ (9,53 %)
  4. Java (8,69 %)
  5. C# (6,49 %)
  6. JavaScript (3,01 %)
  7. Visual Basic (2,01 %)
  8. Go (1,60 %)
  9. SQL (1,44 %)
  10. Fortran (1,24 %)

Uutta osaamista ohjelmistokehityksen koulutuksista

Kaikki ohjelmistokehityksen koulutukset >

Tags

Ohjelmistokehitys Python Python-ohjelmointi