Panosta henkilöstön osaamiseen ja hyödynnä 3 päivän koulutusoikeus

Published 27.9.2019
Reading time approx 2 min
3 päivän koulutusoikeus

Kolmen päivän koulutusoikeuden tarkoituksena on tukea työntekijöiden osaamisen ja elinikäisen oppimisen suunnitelmallista kehittämistä sekä kannustaa työnantajia henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen.

Koulutusoikeus koskee kolmea koulutuspäivää/työntekijä/vuosi. Koulutuksen tulee kehittää työntekijän ammatillista osaamista eli sopivia täydennyskoulutuksia ovat esimerkiksi ulkopuolisen tahon järjestämät kurssimuotoiset koulutukset, yrityksen sisäiset koulutukset sekä seminaarit.

Koulutuksen tulee tapahtua työaikana ja työntekijän pitää saada koulutuksen ajalta palkka. Koulutusvähennys onkin korvaus työnantajalle ajasta, jolta työntekijä saa palkkaa, mutta ei anna työpanostaan suoraan työnantajan käyttöön.

Koulutusoikeus koskee sekä osa-aikaisia että kokoaikaisia työntekijöitä. Yrityksille verovähennyksen määrä on noin puolet koulutuspäivien keskimääräisestä palkkakustannuksesta. Valtiolle, kunnille ja kirkolle maksetaan koulutuskorvaus, jonka suuruus on 10 prosenttia työnantajan koulutusajan palkkakustannuksista. Työnantajan koulutusvähennyksen rinnalla yritys saa vähentää verotuksessa myös koulutuksesta aiheutuneet kustannukset.

Koulutussuunnitelma mahdollistaa verovähennyksen

Vähintään 20 henkilöä työllistävät yritykset kuuluvat yhteistoimintalain piiriin. Sen mukaan yrityksissä pitää laatia vuosittainen koulutussuunnitelma, jonka tulee sisältää arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä työnantajan tarpeista. Yt-lain piiriin kuulumattomat yritykset saavat koulutusvähennysmahdollisuuden tekemällä vuosittaisen koulutussuunnitelman.

Koulutussuunnitelma tehdään yleisellä tasolla, mutta koulutuksiin osallistumista seurataan yksilötasolla. Vuoden aikana tapahtuvan koulutuksen tulee sisältyä tehtyyn koulutussuunnitelmaan, jotta siitä voidaan hakea verovähennystä.

Koulutusvähennyksen hakeminen

Verohallinto käyttää kolmen päivän koulutusoikeudesta termiä työnantajan koulutusvähennys. Organisaatio voi hakea koulutusvähennystä tilikauden lopulla veroilmoituksen yhteydessä. Elinkeinotoiminnan koulutusvähennystä haetaan verottajalta lomakkeella 79.

Veroilmoituksen yhteyteen ei tarvitse liittää työntekijäkohtaisia selvityksiä tai koulutussuunnitelmaa. Ne on kuitenkin pidettävä tallessa, sillä Verohallinto voi pyytää niitä.

Saat neuvoja lomakkeiden täyttämiseen Verohallinnon ohjeista.

Tags

Koulutus