Johtajuus on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä

Published 8.3.2021
Reading time approx 2 min
Pauliina Lautanen-Nissi

Vain 8 % pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista on naisia. Tämä paljastuu Kauppakamarin joulukuussa 2020 julkaisemasta raportista. Positiivista on, että naisjohtajien määrä on kasvanut viime vuosina, mutta kuitenkin vain 10 naista on yltänyt pörssiyrityksen toimitusjohtajaksi. Johtoryhmissä tilanne on parempi, 24 % jäsenistä on naisia.

Tieturin emoyhtiötä, Soprano Groupia voisi sanoa poikkeukselliseksi pörssiyhtiöksi, sillä sekä sen toimitusjohtaja että hallituksen puheenjohtaja ovat naisia. Pauliina Lautanen-Nissi nimitettiin Sopranon toimitusjohtajaksi joulukuussa 2020. Sitä ennen hän on työskennellyt pitkään Informator-Tieturi Groupissa mm. liiketoimintajohtajana.

Pitkäksi venähtänyt tuuraus

Teknologia-ala ja johtotehtävät eivät olleet Pauliinalle mitenkään itsestään selviä tavoitteita. Haaveina oli valtiotieteilijän ura, mutta sattuma puuttui peliin, kun ystävä houkutteli aikoinaan Tieturille töihin. ICT-koulutukset imaisivat mukanaan ja ovat pitäneet kiinnostuksen yllä, joten määräaikaiseksi tarkoitettu pesti jatkuu vieläkin.

Pauliinan mukaan teknologia-alassa kiinnostavinta on jatkuva kehitys. Alaan kuuluu olennaisesti uuden kehittäminen. Ja kun tekniikka ja teknologiat kehittyvät, on myös niiden parissa työskentelevien kehityttävä ja opittava uutta. Ja uudet teknologiat taas luovat mahdollisuuksia kehittää toimintoja ja viedä asioita uudella tavalla eteenpäin.

Johtajuus on mahdollistamista

Teknologia-alan ajatusmaailma meneekin hyvin yksiin Pauliinan oman luonteen kanssa: hän nauttii haasteista, ongelmaratkaisusta ja kehittämisestä. Niin yhteiskunnassa kuin yrityksissäkin nämä on perinteisesti mielletty johdon tehtäviksi. Aktiivinen asioiden kehittäminen ja haasteisiin vastaaminen  ovatkin vieneet Pauliinaa uralla luontevasti eteenpäin nykyisiin tehtäviin.

Johtajuuden käsite on muuttunut ja monipuolistunut paljon viime aikoina. Johtajan tärkeimpiä tehtäviä on määrittää suunta ja antaa työkaluja sinne pääsemiseen. Pauliinasta johtajuus on ennen kaikkea mahdollistamista. Sitä, että tunnistaa jokaisen työntekijän vahvuudet ja luo puitteet, joissa jokainen voi onnistua parhaassa potentiaalissaan. Kun erilaisten ihmisten vahvuudet saadaan yhteen, on tulos enemmän kuin osiensa summa.

Mahdollisuuksiin ja niihin tarttumiseen liittyy myös Pauliinan vinkki meille kaikille naisille: ”Katsokaa rohkeasti ympärillenne ja olkaa avoimia erilaisille, yllättävillekin urapoluille”.

Tags

Johtaminen