Excel on humanistinkin paras ystävä

Published 12.8.2016
Reading time approx 1 min

Jo aikuiseen ikään (30 vuotta tänä vuonna!) ehtinyt taulukkolaskennan konkari Excel on Microsoftin perus-Office ohjelmista hankalin kesytettävä. Tai näin ainakin väittäisin. Wordiin saa napsuteltua tekstiä suhteellisen näppärästi, jos ei tarvitse erikoistoimintoja. PowerPoint-esityksenkin saa kasaan ainakin jollain tavalla ohjelmaa pyöritellen. Kaltaiselleni humanistille – jonka sisällä tosin asuu pienen pieni nörtti – Excelin käyttö rajoittui ensi kosketusten aikana lähinnä luetteloiden tekoon. Kaavoja? No, ei, kun eivät ne toimineet. Funktioita? Niistä nyt en ollut kuullutkaan.

Jossain vaiheessa esimieheksi osui Exceliä näppärästi pyöritellyt markkinointijohtaja. Hänen käsissään Excel taipui tehokkaaseen raportointiin, jossa etusivulla näkyi yksinkertainen raportti, joka päivittyi kauniisti taustatietoja muokatessa. Tätä ennen en ollut edes ajatellut tarvitsevani Exceliä mihinkään. Nyt työkalulle löytyi käyttökohde, tosin itse en osannut muuta kuin varovasti päivittää numeroita taustalla.

Aloittaessani Tieturilla nelisen vuotta sitten pääsin aluksi kunnon koulutusputkeen. Ja kas: kun Excelin käyttö oikeasti avautui, niin sehän olikin ihan loistava tuttavuus! Sittemmin koulutin Excelin perusteita itsekin useita kertoja. Oli joka kerta yhtä antoisaa huomata, miten kohtuullisen pienillä vinkeillä työkalun käyttö tehostui roimasti ja työaikaa säästyi.

Seuraavaksi aion sujuvoittaa työntekoani ottamalla aikaa Excelin Pivot-taulukoille. Tiedän, että niiden oppiminen auttaisi sujuvoittamaan raportointia reippaasti. Tänä syksynä siis Pivottia oppimaan!

About author:

Anna Sahinoja

Tags

Excel Microsoft Toimisto-ohjelmat Office 365 Raportti