Javan uudistukset heijastuvat osaamistarpeisiin
Java jatkaa porskuttamistaan yhtenä käytetyimmistä ohjelmointikielistä. Pidemmän aikaa on vallinnut tilanne, jossa sovelluskehitys keskittyy pääasiassa palvelimille, työpöytäsovellusten olleessa vähäisemmällä huomiolla. Suosittuna kielenä Javan perusosaaminen on kohtalaisen laajaa, minkä takia pääosa uudesta tarjonnasta on suunniteltu jo hieman edistyneemmille Java-osaajille. Olemme Tieturilla kuitenkin tahtoneet huomioida myös Javan perusteisiin liittyvät koulutukset. Myös aiemmin valikoimassamme olleita kursseja on päivitetty vastaamaan nykyisiä teknologioita ja tekniikoita.
Ohjelmistokehittäjillä yleisin tapa oppia on selata artikkeleita netissä, tai katsoa online-koulutuksia. Perinteisellä kurssilla on kuitenkin oppimisen kannalta aivan erilainen asema. Perusteellisen tiedon ja suuren tietomäärän läpikäynti ammattilaisen opettamana – ja mahdollisuus kysyä asioista, jotka ihmetyttävät tai joihin on aiemmin yritetty löytää vastauksia.
Javan versiot ja muutokset
Tätä kirjoittaessa Javassa mennään versiossa 19 ja seuraava versio 20 on tulossa vuoden 2023 maaliskuussa. Edelleen hyvin suuressa osassa projekteja käytössä on silti Java 8. Siirtymä versioon 17, joka on viimeisin LTS versio, on monella käynnissä tai vielä edessä. Samoin muutokset koskien Java EE:tä ja sen seuraajaa Jakarta EE:tä, Spring-kehityksessä Spring Bootin käyttöönotto – tai siirtyminen Spring Bootiin jostain muusta kehyksestä, pilvipalveluiden käyttö ja kontitus saavat aikaan laajan uudelleen- tai lisäoppimistarpeen. Sama pätee myös moniin muihin muutoksiin, lähtien esimerkiksi siirtymisessä Jupiteriin JUnitin kanssa. Arkkitehtuureissa saatetaan siirtyä monoliiteistä mikropalveluihin, SOAPista RESTiin, dynaamisesti generoiduista HTML-sivustoista jonkin modernin JavaScript-kehyksen avulla toteutettuun sivustoon. Kaikki tämä aiheuttaa tarvetta myös ajatusmallin muuttamiseen, eikä pelkästään uuden kieliversion piirteiden omaksumiseen.
Java-kurssit
Uudistettu kurssivalikoima sisältää nyt myös uusia testauskursseja. Kursseilla käydään läpi, miten nykyaikaisen ketterän työtavan mukainen kehittäjän tekemä testaaminen onnistuu kivuttomasti, mutta tehokkaasti ja oikein. Testauksen perusteet -kurssilla käydään läpi Javan yksikkö- ja integraatiotestaamisen perusteet syvällisesti. Lisäksi katsahdetaan , voiko TDD auttaa omassa työssä, ja jos voi, niin milloin ja miten. Jatkokurssit keskittyvät palvelinohjelmistojen testaamiseen, toinen Jakarta EE -testaukseen ja toinen Spring Boot -testaukseen. Näissä otetaan luonnollisesti huomioon, että testien ajaminen saattaa erota kehittäjän suorittamana siitä, miten CI-palvelin suorittaa ne.
Java ja tietoturva
Maailman poliittisen tilanteen vuoksi tietoturva on noussut erityisen tärkeäksi myös Java-kehityksessä. Koodia ei voi enää kirjoittaa ilman tietoturvaa. Niin, tai voi, mutta ei ole tietenkään suositeltavaa. Tietoturvallisen koodin kirjoittaminen on entistä suuremmassa roolissa Tieturin uusissa ja uusituissa kursseissa. Turvallisen koodin kirjoittaminen (Secure coding) on oma taiteenlajinsa eikä liity suoranaisesti tietoturvaan, ja siihen luonnollisesti keskitytään jo peruskursseilla. Samalla linjalla jatketaan myös jatkokursseilla.
Uutta osaamista Javaan
Tommi Teräsvirta
Tommi toimii seniorikonsulttina Crowd Collectivessä ja ohjemistokehittäjänä, pääasiassa Java-koodin parissa. Kouluttajan ura Tieturilla Tommilla urkeni 25 vuotta sitten pidetyn JDBC-ohjelmointi -kurssin merkeissä.