Testaus on jatkuvaa oppimista

Julkaistu 6.5.2021
Lukuaika noin 3 min
Testaus on

Vuoden Testaaja 2020, Aija Lindman, sai äänestyksessä äänivyöryn ja loistavaa palautetta. Palautteessa mainittiin mm. Aijan positiivisuus, pitkä kokemus, monipuolinen osaaminen sekä halu oppia ja kehittyä jatkuvasti.

Aija onkin opiskellut läpi työuransa eikä testaus suinkaan ollut hänen ensimmäinen urahaaveensa. 80-luvulla Aija valmistui yhdyskuntatekniikan rakennusinsinööriksi ja täydensi osaamistaan tietotekniikan jatkoluokalla. Tästä urkeni ura Siton tytäryhtiössä SitoSystemsissä tien- ja radansuunnittelujärjestelmä CityCadin kehittäjänä.

Vuosituhannen vaihteessa Aija muutti Etelä-Karjalaan ja aloitti tietotekniikan opinnot Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa. Diplomityöpaikka löytyi Soneralta paikannusjärjestelmiä kehittävältä osastolta. Dippatyön aihe oli testaus ja testausprosessin kehittäminen. Näin oli uusi ura syntynyt.

Merkityksellinen työ innostaa

Nyt Aijalla on testausuraa takana Soneralla ja sen jälkeen TietoEVRY:llä 20 vuotta.  

Testaus tuntuu edelleen omalta alalta: se on ollut vaihtelevaa ja merkityksellistä. Vuosien varrella on ollut mielenkiintoista seurata testauksen arvostuksen nousua sekä testausmenetelmien jatkuvaa kehittymistä. Testausprojektit ovat joskus vaihtuneet nopeallakin syklillä, mutta toisaalta erilaisissa projekteissa hän on päässyt tutustumaan moniin toimialoihin.

Hienointa ohjelmistokehityksessä on, kun pääsee aivan alusta asti suunnittelemaan projektin testausta ja toteuttamaan sitä monipuolisesti. Ilokseen Aija on ollut viime vuodet juuri sellaisessa projektissa. Kyseessä on Väyläviraston rataverkon kunnossapito- ja ylläpitojärjestelmä -hanke. Se on monen toimittajan yhteishanke, joka on kehittänyt tilaajalle kokonaan uuden tietojärjestelmän. Järjestelmän avulla saadaan valmiudet rataomaisuuden elinkaaren hallintaan yhdistämällä mm. ratakohteiden hallinta, kunnossapidon sovellukset ja ylläpidon ohjelmointi.

Projektissa Aija päässyt hyödyntämään sekä testaajana, ohjelmistokehittäjänä että tie- ja ratasuunnittelijana kertynyttä osaamistaan ja kokemustaan. Työhön on kuulunut testauksen hallintaa, manuaalista ja automatisoitua testausta, prosessien suunnittelua sekä suorituskykytestauksen koordinointia. Järjestelmän hyväksymistestausta tehdään yhdessä loppukäyttäjien kanssa, joten testaajat näkevät miten järjestelmä vaikuttaa käyttäjien jokapäiväiseen työhön. Tässä konkretisoituu työn merkityksellisyys – tuotetaan tarpeellista ja laadukasta järjestelmää.

Testauksen iloja ja haasteita

Aijan mukaan enää harvoin törmää ohjelmistoprojekteihin, joissa testaajia ei oteta mukaan projektin alusta alkaen. – Mutta huhun mukaan niitäkin on.

On hienoa, että testaus kiinnostaa ja alalle tulee jatkuvasti nuoria osaajia. Toivottavasti ala kiinnostaa jatkossakin. Tietotekniikan opintoihin kuuluu testauskursseja, mikä toivottavasti nostaa alan arvostusta ja lisää tietoisuutta testauksesta. Testauksen houkuttelevuutta voisi lisätä myös se, että testauspalveluja tarjoavat yritykset toisivat enemmän esille, miten monipuolisia tehtäviä testaukseen kuuluu.

It-ala on läpikäynyt suuren muutoksen, kun tiimityöt ovat lisääntyneet ja harva koodaaja tai testaaja voi enää työskennellä yksin. Yhteistyötaitoja tarvitaankin aikaisempaa enemmän. Aijan mielestä parasta nykyisessä työssä on olla osa ammattitaitoisten, ahkerien ja fiksujen ihmisten työryhmää, jossa monen yritysten määrittelijöiden, kehittäjien ja testaajien sekä asiakkaiden kesken yhteistyö toimii. 

Testatessa saa tai joutuu oppimaan jatkuvasti uutta, kun jokainen uusi projekti tuo uudet kommervinkkinsä. Automatisointi alkaa olla jo testauksen perustaito, joka muuttaa testausta jossain määrin, muttei poista manuaalisen työn osuutta. Aija sanoo arvostavansa erityisesti ihmisiä, jotka ymmärtävät uusien työntekijöiden perehdyttämisen merkityksen. Oppimisen ja tiedon jakamisen ei tulisikaan loppua koskaan.

Aijan vinkki onkin, että jos haluaa oppia uutta, kannattaa hankkiutua itseään viisaampaan seuraan.

Asiasanat:

TestausOSY Vuoden Testaaja Vuoden testaaja -voittaja