Etäkoulutukset – onko välineellä väliä?

Julkaistu 5.5.2020
Lukuaika noin 2 min
etätyökalut

Me Tieturilla siirryimme kokonaan etäkoulutusmoodiin maaliskuun alkupuolella. Etäkoulutukset itsessään toki olivat tuttuja sekä meille että asiakkaillemme jo aiemminkin. Luokkakoulutuksiimme on pystynyt jo pidempään osallistumaan etäyhteydellä, ja olemme toteuttaneet erilaisia etäkoulutuksia jo reilun parinkymmenen vuoden ajan. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa koskaan ihan kaikki koulutuksemme on pidetty etämuodossa.

Teams, Zoom ja Cisco Meeting

Tällä hetkellä Tieturin etäkoulutukset toteutetaan joko Microsoft Teamsilla, Zoomilla tai Cisco Meeting Serverillä. Pääasiallisena työvälineenä omissa koulutuksissani – vastaan ICT-puolen työkalu- ja infrakoulutuksista – on ollut Microsoft Teams. Ryhmätyöskentelypainotteisiin koulutuksiin Zoom on ollut oiva väline, koska Zoomin valmiit breakout roomit mahdollistavat automaattiset ryhmäjaot. Ryhmätyöt ovat tosin hyvin toteutettavissa myös Teamsilla, vaikkei automaatiota siihen vielä olekaan. Breakout rooms -toiminto on tulossa ominaisuutena myös Teamsiin, ajankohta ei vielä ole varma. Sitä odotellessa voi kurkata ohjeet Teamsin ”huoneiden” luontiin (englanniksi).

Sekä Zoomilla että Teamsillä pidettäviin koulutuksiin voi osallistua myös web-selaimen kautta. Sinun ei tarvitse asentaa Zoomin lisäosaa, eikä sinulle tarvitse olla Teamsia käytössäsi – voit osallistua helposti nettiselaimesi kautta.

Cisco Meeting Server on ollut meillä jo pitkään käytössä luokkahuoneessa pidettäviin koulutuksiin etäosallistuessa. Se on hitusen ”järeämpi” kuin Teams ja Zoom, mutta paikallaan tietyissä tilanteissa. Normaalioloissa luokkahuoneeseen tulijalla on videoyhteys luokkaan ja hän itse näkyy luokan seinällä ruudulla. Näin ei toki tällä hetkellä ole, joten Cisco Meeting Server on jäänyt hieman vähemmälle käytölle.

Osassa koulutuksia kaivataan etäyhteyttä myös luokkamme koneisiin. Esimerkiksi Microsoft SQL -koulutuksissamme osallistujat ottavat etäyhteyden luokkahuoneen koneisiin ja sen lisäksi videoyhteyden kouluttajaan Teamsilla/Zoomilla. Tämä on hyvä vaihtoehto silloin kun koulutusta varten tarvitaan tietty asennus tai ympäristö.

Tärkeintä on vuorovaikutus

Tärkeintä koulutuksessa kuitenkin on kouluttajan ja osallistujien vuorovaikutus. Välineestä riippumatta se on samankaltainen. Eli oli koulutuksesi toteutukseen valittu mikä tahansa videoyhteyden mahdollistava väline, voit olla varma että koulutus itsessään on tuttua Tieturin laatua. Meillä on mittava kokemus myös etäkoulutusten toteuttamisesta ja asiantunteva apu on puhelimen päässä, jos tarvitset apua koulutukseen liittymiseen.

Tervetuloa siis etäkoulutukseen! Tavataan linjoilla ?

Hae koulutuksia.

Asiasanat:

Koulutus Teams