Äänestä Vuoden testaajaa 2022

Julkaistu 1.3.2023
Lukuaika noin 4 min

Vuoden testaaja on Tieturin ja TestausOSYn vuosittain jakama testauksen tunnustuspalkinto. Vuoden testaaja -kandidaatin tulee olla esimerkiksi:

  • inspiroinut kollegoitaan tai muita organisaatioita yhä parempaan testaukseen
  • tuonut testauksen ajatuksia ja trendejä maailmalta mukaan suomalaiseen testaukseen
  • vaikuttanut myönteisesti testauskulttuurin kehittymiseen omassa organisaatiossaan
  • vaikuttanut testaustoiminnan tuloksellisuuteen (testauksen kattavuus, löydettyjen vikojen määrä jne.) omassa yrityksessään tai yhteisössään
  • tehnyt testaukseen liittyviä innovaatioita, rationalisoivia parannuksia tai kehittänyt uudenlaisia tapoja tehdä testausta • vaikuttanut testauksen ammattikunnan syntyyn maassamme
  • vaikuttanut suomalaisen testauskulttuurin ja testaajien ammattikunnan kehittymiseen suotuisasti
  • TAI muilla tavoin parantanut testauksen toteuttamismahdollisuuksia

Lue lisää valintakriteereistä, äänestyksestä ja Vuoden testaajan valinnasta (linkki vie TestausOSY:n sivuille).

Vuoden testaaja 2022 -äänestys

Äänestys nimetyistä ehdokkaista oli avoinna 1.-23.3.2023. Vuoden testaaja 2022 -tunnustuspalkinnon sai Sami Söderblom SOK:lta.

Eh­dok­kai­den esit­te­ly

Harri Leppänen

Director, Consulting Services, CGI
LinkedIn

Harrilla on laaja osaaminen testauksesta. Hän ohjaa testaajia heitä kiinnostaviin haasteisiin ja tehtäviin. Harri on lisäksi todella kannustava esimies!

Marko Peltonen

Leading Consultant, Q-Factory
LinkedIn

Marko on kokenut testauksen ja laadunvarmistuksen todellinen ammattilainen. Hän on loistava koordinoija ja aktivoija, jolla on kaikki testauksen osa-alueet hienosti hallussa. Hän on mm. erittäin laajan hankkeen testaamisesta vastaava. Asiakkaat, tiimiläiset ja työkaverit arvostavat häntä paljon. Marko on erittäin hyvä ottamaan toiset huomioon ja kommunikoimaan asiat selkeästi. Hän on hyväntuulinen esimerkki muille. Aktiivinen Marko on työnsä lisäksi jo pitkään toiminut myös testauksen ja laadunvarmistuksen sanoman viejänä Suomessa, mm. toimnut pitkään FiSTB:ssä.

Jarmo Tenhunen

Test Automation Engineer, Ponsse
LinkedIn

Jarmo on uransa alkutaipaleella oleva Test Automation Engineer. Hänen asenteensa on aina positiivinen. Hän jaksaa perehtyä ja selvittää asioita, joita ei yrityksessä ole testiautomaation saralla vielä kyetty ratkaisemaan. Jarmo kommunikoi testaajan roolissa aktiivisesti kehittäjien kanssa ja edistää tiimissä testausajattelua. Hän on nopea oppimaan uutta sekä ajattelee testausta ja laadunvarmistuksesta osana koko tuotteen sekä sovelluksen elinkaarta, auttaen koko tiimiä laadukkaampaan lopputulokseen. Hänen osaamisensa kehittyminen lyhyessä ajassa on ollut aivan huikeaa! Työkaveri kommentoi häntä näin: Semmoinen ratkaisukeskeinen työmyyrä, joka haluaa koko ajan oppia uutta.

Mikko Paloheimo

Expert System Test Engineer and Chapter Lead, OP
LinkedIn

Mikolla on monitahoinen ja laaja kokemus laadunvarmistus- ja testausammattilaisuudesta. Päätyössään Mikko toimii yhden elintärkeän kokonaisuuden QA Leadinä ja Chapter leadina, ja tukee samalla ison organisaation muitakin isoja projekteja. Hän toimii laajasti testauksen ja QA:n parissa yli tiimi-, alue-, yritys- tai yhteisörajojen jakaen osaamistaan ja näkemystään ja kannustaen muitakin samaan. Mikko huolehtii myös siitä, että muutkin saavat äänensä kuuluviin. Mikko on aina valmis auttamaan kaikkia, jos vain hänellä on siihen edes vähän tietoa – ja jos ei ole, hän hankkii sitä. Tehtiinpä mitä tahansa laadunvarmistukseen liittyvää kehitystyötä, niin Mikko on aina mukana auttamassa. Hän on intohimoinen ja idearikas ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita testauksen kehittämisessä eteenpäin. Mikko on kehittänyt yrityksen laadunvarmistuksen koulutusohjelmaa ja mentoroinut siinä kymmeniä testaajia. Mikko on aina iloinen, auttavainen, aktiivinen ihminen, jonka positiivisuus tarttuu. Hänen aktiivisuudellaan ja innostavalla asenteellaan on iso vaikutus työyhteisöön ja yhteishenkeen ja koko yrityksen viemiseen eteenpäin.

Maaret Pyhäjärvi

Principal Test Engineer, Vaisala
LinkedIn

Maaret on yksi kansainvälisestikin tunnetuimpia testaajia. Hän on auttanut suurta määrää monien maiden testaajia kasvamaan urallaan, mentoroimalla, valmentamalla, kouluttamalla ja jakamalla osaamistaan. Hän on käyttänyt valtavan määrän aikaa ja energiaa järjestäessään toimintaa suomalaiselle testausyhteisölle. Hän on voittanut kaksi kaikkein tärkeintä kansainvälistä testausalan tunnustuspalkintoa.

Hän on kehittänyt aktiivisesti myös mm. ketterän kehittämisen osaamista ja yhteisötoimintaa ja on toista vuotta TIVIA:n hallituksessa kehittämässä sen toimintaa. Maaret oli pitkään moottori myös TestausOSY:nkin kehittämisessä.

Leena Kuukasjärvi

SW Test Lead, Innokas Medical
LinkedIn

Testauspäällikön roolissa Leena on johtanut ja innostanut koko tiimiä hyvään laatuun. Hänellä on hyvä prosessien osaaminen ja seuraaminen myös reguloidussa ympäristössä. Leenalla laaja-alainen osaaminen ja vastuuta koko lääkintälaitteen ohjelmiston verifioinnista ja muutoshallintaprosessista ja hän pystyy hienosti huolehtimaan testikattavuudesta ja pätevästä testauksen suunnittelusta. Hänellä on hyvä testiraportoinnin ja raportointityökalujen tuntemus. Leena on myös innokas oma-aloitteisesti kehittämään testauksessa käytettäviä työkaluja. Testausosaamisen ohella hän metsästää kehityssykleissä jatkuvaa parantamista.

Sami Söderblom

Papa Bear of QA (Head of QA), SOK
LinkedIn

Sami on tehnyt jo pitkän ja ansiokkaan uran testauksen parissa. Sami on aina ollut aktiivinen osaamisensa jakaja. Esimerkiksi vuonna 2022 hän on ollut puhujana sekä kotimaisessa että kansainvälisessä testausseminaarissa. Hän on muutamassa vuodessa luonut yrityksen sisälle yhden Suomen vaikuttavimmista laadunvarmistustoiminnoista. Sami viestii jatkuvasti kokonaisvaltaisen laadun, testauksen ja testaajien puolesta, myös sosiaalisessa mediassa.

Niko Nousiainen

Agile Tester & Co-Founder, Hidden Trail
LinkedIn

Nikolla on yli 10 vuoden kokemus ohjelmistojen testaamisesta ja ketterien projektien eteenpäinviemisestä. Vahvalla teknisellä osaamisella, erinomaisilla ihmistaidoilla ja proaktiivisella tekemisen meininkiä tuovalla asenteella varustettuna hän on oiva lisä tiimiin kuin tiimiin. Hän osaa yleensä löytää hyvän tasapainon kriittisen ajattelun ja positiivisuuden välillä.

Niko tuntee nykyaikaiset ketterät testauskäytännöt läpikotaisin. Olipa kyse testiautomaatiosta, hyvistä ohjelmistokehityskäytännöistä tai testaustekniikoista, Niko on oikea kaveri hommaan. Hän keskittyy pelkkien työkalujen sijaan ohjelmistolaadun haasteiden selvittämiseen ja tilanteeseen parhaiten sopivien ratkaisujen löytämiseen. Niko on laadunvarmistustalo Hidden Trailin perustajajäsen ja on aktiivisesti mukana kehittämässä ja kasvattamassa yritystä sekä viemässä koko alaa eteenpäin.

Asiasanat:

Vuoden Testaaja