EuroSTAR European Testing Excellence Award Kari Kakkoselle

Julkaistu 25.10.2021
Lukuaika noin 2 min
European Testing Excellence Award

Suomalainen testausosaaminen sai taas merkittävän tunnustuksen, kun Kari Kakkoselle myönnettiin EuroSTAR European Testing Excellence Award. Palkinnon myöntää poikkitieteellinen testausyhteisö, jossa on testaajia monista eri lähtökohdista ja osaamisalueilta. Palkinto on korkein mahdollinen tunnustus pitkään jatkuneesta työstä testausyhteisön hyväksi. EuroSTAR European Testing Excellence Award on myönnetty jo 23 kertaa ja voittajissa on pitkän testausuran tehneitä visionäärejä. Kari pitääkin suurena kunniana päästä samaan joukkoon ihailemiensa testausgurujen kanssa.

Testaaminen tutuksi lapsesta lähtien

Kari on toiminut pitkään testaajana ja tehnyt sinnikästä ja monipuolista työtä testaamisen edistämiseksi. Hän toimii aktiivisesti kotimaisissa testausyhdistyksissä ja julkaisi äskettäin testaamisesta fantasian keinoin kertovan Dragons Out -kirjan. Kirja tuo täysin uudenlaisen näkökulman testaukseen ja innostaa lapsia sekä nuoria kiinnostumaan testauksesta. Kari uskookin, että palkinto tuli juuri nyt erityisesti kirjan julkaisun takia.

Tuore Dragons Out-kirja on saavuttanut jo suuren suosion ja se saatavilla suomeksi ja englanniksi. Kirjan oheismateriaalina oleva 120 min testausesitys on käännetty jo 10 kielelle. Testausesitykset ja niihin liittyvät harjoitukset ovat vapaasti käytettävissä ja sopivat loistavasti oppimateriaaleiksi kouluihin. Näin testaus saadaan matalalla kynnyksellä mukaan mahdollisimman monien lasten opetukseen.

Testauksen opetuksessa on Karin mukaan nimittäin vielä paljon tekemistä. Peruskouluissa ja lukiossa koodaus on jo jossain määrin mukana opetussuunnitelmassa, mutta testausta ei opetuksessa vielä näy. Toivottavasti Dragons Out tuo testauksen laajasti kouluihin ja antaa samalla paremman ymmärryksen siitä, että ohjelmistokehitys on muutakin kuin koodausta.

Testaajien tiivis yhteisö

Aina testaajien kanssa keskustellessa nousee esille, että testaajat ovat tiivis, toisiaan tsemppaava ja ammattiylpeä ryhmä. Testaajille on kunnia-asia saada testauksen merkitystä laajempaan tietoon ja innostaa uusia osaajia alalle.

Myös jatkuva uuden oppiminen ja oman ammattitaidon kehittäminen nousevat toistuvasti keskusteluissa esiin. Karikin toteaa, että jatkuva uuden oppiminen on tärkeää, tapahtuupa se sitten työn tai opiskelun kautta. Myös erilaiset tapahtumat, kuten Testing Assembly mahdollistavat oppimisen, kun alan kovimmat gurut jakavat tietojaan.

Kriittinen ajattelu on testauksen ydin

Ohjelmistojen ja teknologian määrä kasvaa koko ajan. Testaus on puolet ohjelmistokehitystä, joten tulevaisuudessakin työsarkaa riittää sekä koodaajille että testaajille. Automaatio ja tekoäly eivät poista tutkivan testauksen tarvetta vielä pitkään aikaan, joten tulevalle työvoimalle on tarvetta.

Testauksen ydin on kriittinen ajattelu, joka vaatii harjoittelua. Siksikin on hienoa, että tietoa testauksesta on saatu nyt peruskouluun. Toivottavasti testaus saadaan mukaan opetussuunnitelmaan, myös niille jotka eivät valitse tietotekniikkaa aineekseen.

Onnea Kari upeasta tunnustuksesta!

Tieturin koulutuksia:

Asiasanat:

Testaus Testausautomaatio