Lean kokonaisarkkitehtuuri ketterästi
Koulutuksessa saat hyvän ymmärryksen ketterästä kehittämismallista ja Lean kokonaisarkkitehtuurityöstä. Tämän myötä pystyt ohjaamaan arkkitehtuurityötä niin, että työssä keskitytään arvon tuottamiseen, hukan minimointiin, oikea-aikaisuuteen ja iteratiiviseen toimintaan.
Kokonaisarkkitehtuurin vaikuttavuus ja hyödyt jäävät usein pieniksi, vaikka siihen sijoitetaan resursseja ja arkkitehtuuritiimit tuottavat kuvauksia. Todellinen voima piilee koko kehittämisen toimintamallin uudelleen määrittelyssä: parhaat tulokset saavutetaan, kun kehittämismallia tarkastellaan arvoketjuna, jossa asiakas on keskiössä ja fokus vahvasti asiakasarvon tuottamisessa. Keskeistä on myös integroida arkkitehtuurityö saumattomasti palvelumuotoiluun, ketterään DevOps-kehittämiseen ja IT-palvelunhallintaan.
Lean kokonaisarkkitehtuuri ketterästi -koulutuksessa syvennytään perusteellisesti ketterän kehittämismallin periaatteisiin. Lisäksi pureudutaan arvovirtapohjaisen kehittämismallin määrittelyyn ja jalkautukseen organisaatiossa, samalla korostaen arkkitehtuurisuunnittelun tuomia hyötyjä. Koulutus rakentuu kokonaisarkkitehtuurin viitekehyksen ympärille ja hyödyntää ArchiMate-kuvauskielen parhaita käytäntöjä.
Mukana interaktiivista keskustelua ja pohdintatuokioita
Koulutus tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja kokonaisarkkitehtuurin vaikuttavuuden tehostamiseen, luoden samalla pohjan koko organisaation menestykselle digitalisaation, automaation ja datan hyödyntämisessä. Opit arkkitehtuurin kuvauskäytäntöjä kehittämisen varhaisvaiheissa (arkkitehtuurivisio, kyvykkyyskartta, arvovirta, liiketoimintamalli, ym.) – kaikki toteutettuna ’vähemmän on enemmän’ -periaatteen mukaisesti.
Koulutusmuoto
Classroom
Remote
Kesto
2 days
Hinta
1590 €
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu toiminnan ja ICT:n kehitysjohdolle, kehittämismallista vastaaville, salkkuvastaaville, tuoteomistajille, arkkitehdeille ja muille asiantuntijoille.
Tavoite
- Koulutus tukee ketterän kehittämismallin määrittelyä ja jalkautuksen suunnittelua organisaatiolle
- Ymmärrä, miten arkkitehtuuria tehdään käytännönläheisesti ja vaikuttavasti
- Opi ArchiMate-kuvauskieli
- Tuota arkkitehtuurityöllä lisäarvoa organisaatiolle
Sisältö Lean kokonaisarkkitehtuuri ketterästi -kurssilla
Lean-periaatteet ja KA-menetelmät
Ketterän kehittämismallin periaatteet
- Arvovirta
- Roolit
- Tuotokset
Ketterän kehittämismallin parhaat käytännöt
- Prosessit
- Menetelmät
- Työkalut
Ketterän kehittämismallin sovittaminen organisaatioon
- Nykymallin ymmärtäminen
- Tarvittavat muutokset ja tavoitetilan kuvaaminen
- Nykyisten roolien ja vastuiden mäppääminen
Arkkitehtuurin kuvaaminen ja kehittäminen
- ArchiMate:n perusteet
- Käytännönläheinen ja vaikuttava kuvaaminen
- Kehittäminen eri vaiheissa ja tasoilla
Arkkitehtuurin käyttötapauksia - harjoitus
- Toistettava tapa tehdä asioita
- Tiettyyn tarpeeseen ennalta määritellyt tuotokset
- Yhteinen käsiala
Kokonaiskuva toiminnasta - harjoitus
- Käsitteet ja strategia
- Palvelut ja prosessit
- Tietojärjestelmät ja teknologia
Uuden palvelun kehittäminen - harjoitus
- Aiheen rajaaminen
- Asiakkaan ymmärtäminen
- Ratkaisukonseptin kuvaaminen
Aiheeseen liittyvät webinaarit
Aiheeseen liittyvät blogit